Hivenen yliajalle luvatusta meni, mutta nyt Star Wreckin tekijöiden uuden elokuvan teaser on julkaistu.

Tämä on projekti, jonka edistymistä tulen seuraamaan mielenkiinnolla. Tästä alkaa olla harrastelijamaisuus kaukana, mikäli julkisessa sanassa pyörineet arviot leffan budjetista pitävät paikkansa. Ihmetystä herätti ainoastaan Johanna Sinisalon palkkaaminen leffan käsikirjoittajaksi, kun minäkin olisin ollut vapaana. (Vitsi!) Toivottavasti vain slogan "...in 2018 they are coming back" ei viittaa elokuvan lopulliseen ilmestymisvuoteen.

Sinänsä hauska yksityiskohta, että eilen (jolloin teaserin piti alunperin ilmestyä) oli kulunut tasan 16 vuotta Wolfenstein 3D:n julkaisusta. Pelin huumorissa on minusta jotain samaa kuin mitä aistin Rautataivaassa.

EDIT 7.5: Piti vielä kommentoida myös toista elokuvaa, eli pian teattereihin tulevan Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunnan traileria. Kaikki tutut elementit näyttäisivät olevan paikallaan: vauhti, huumori, sekä minun niin suuresti vihaamani "sankarimusiikki" John Williamsin luomana. Konsepti on siis tuttu, mutta vieläkö vanhan liiton seikkailuelokuva on voimissaan ja löytyykö sille yleisöä? Toisaalta, jos ei teatteriin mennessä odota kuin kahden tunnin viihdepläjäystä niin silloin tuskin voi pettyä... vaikka petyinhän minä uudelleen lämmitettyyn Star Warsiinkin, mutta ne nyt olikin tehty pääosin lapsille sekä lelufirmojen pakkauspahveiksi. Joka tapauksessa täytyy nähdä Indy ennen tuomitsemista.

Tämä on ollut hektinen kevät. Kirjallinen herätys tapahtui tammikuun lopulla, noin pari viikkoa ennen Kouvolan dekkarikilpailun deadlinea. Vastoin alkuperäisiä aikomuksiani otin kuin otinkin osaa kisaan, vieläpä useammalla uudella novellilla. Kisan tulosten suhteen ollaan vielä kuulolla, mutta nuo pari viikkoa tuntuivat irrottavan jonkinlaisen tulpan joka oli ollut luovuuden tukkona. Kirjoittaminen maistui taas.

Atenan ja Parnasson suuri proosakilpailu kummitteli myös tavoitteissa, minulla oli kisaan yksi potentiaalinen ehdokas, joka suorastaan vaati saada kasvaa uinuvasta novellista pienoisromaaniksi. Jätin tämän idean kuitenkin tietoisesti hautumaan - siitä kohta lisää.

Keskityin novelli-ideoihin, joista osa tähtää syksyn Portin kisaan. Pari novelleista puolestaan oli sellaisia, jotka vain oli pakko kirjoittaa pois häiritsemästä - ne olivat ideoita, joita olin kirjannut itselleni ylös suuren rakkaustarinakilpailun ja Hekuman alla, mutta jotka eivät koskaan päässeet hahmottelua pidemmälle. Nyt nukkujat on herätetty. (Ne aina välillä koputtelivat tajuntaa ja vaativat saada huomiota.) Muut ideat olivat aihepiireiltään oikeastaan kaikkea mahdollista maan ja taivaan - vai pitäisikö sanoa avaruuden - väliltä. Mutta tarina-aihioita oli paljon, eikä yksikään teksti ns. "potkinut vastaan" kuin ajoittain. Huhtikuun alussa muhkea paketti ateljeekriitikoille oli valmis. Osa lautamiehistä ei ole vielä antanut tuomiotaan, mutta työstettävää materiaalia on, joten kenties joistakin tarinoista kuullaan vielä. Fiilikset olivat hyvät.

Yllättäen minulle jäi vain kuukausi aikaa tehdä jotain Atenan kisan eteen. Ja nyt vasta aletaan puhua niistä uinuvista novelleista.

Olin luovuttaa jo ennen kuin aloitin, aikaahan oli yksinkertaisesti liian vähän. Vai oliko? Sen sijaan, että olisin aloittanut suunnittelemani pienoisromaanin työstämisen, siirsinkin katseeni pari vuotta vanhaan romaanikäsikirjoitukseen, josta minulla oli muutaman kustantamon kommentit tallessa. Olin ajatellut, etten koske siihen enää. Pidin sitä harjoitustyönä, todisteena siitä, että pystyn hallitsemaan myös pidemmän formaatin. Luin kommentit - ja jokin päässä kilahti. Mitä seuraavan parin viikon aikana tapahtui, oli totaalinen ylösnousemus.

Kirjoitin joka päivä, saatoin naputtaa koneella aamulla kuuden ja seitsemän välillä ennen töihin lähtöä ja jatkaa sitten illalla jokaisen likenevän tunnin. Digiboksiin tallennettujen ohjelmien määrä vain kasvoi, laitteen rajat alkoivat tulla vastaan. Uutistenkin katsominen jäi tavallista vähemmälle. Niin yöunetkin. Ja tietokonekin kaatuili ajoittain. Lopputuloksena on käsikirjoitus, jonka alkuperä on tunnistettavissa, mutta niin teema, painotukset, spefin määrä kuin päähenkilöiden keskinäiset kemiat kokivat rajuja muutoksia. Taisi olla kuluvan kuun puolivälissä, jolloin eka korjauskierros valmistui, mutta arvelin, etten ehdi enää työstää aikomaani pienoisromaania. Väärin taas.

Sama kirjoitustahti jatkui ja noin viikko sitten sain senkin valmiiksi. Mutta saman tien kävi selväksi, että tarinan idea kantaa vieläkin pidemmälle. Päätös oli loppujen lopuksi helppo tehdä. Sen sijaan, että laittaisin sitä keskeneräisenä kisaan, jatkan sen työstämistä kesällä ja loppuvuodesta ja niin pitkään kuin tarmoa riittää. Tavoitteena on saada täysimittainen romaanikäsikirjoitus jossain vaiheessa kustantamoille asti.

Viimeisen viikon kulutin sen pidemmän käsikirjoituksen oikolukemiseen kahdesti ja molemmilla kierroksilla tekstiin tuli lisää muutoksia ja virityksiä. Perjantaina painoin sille viimeisen pisteen. Eilen en jostain syystä tehnyt mitään. Neljä kuukauden ja monen kymmenen tuhannen sanan jälkeen pitää hieman hengähtääkin.

Pitäisikö huolestua, mutta tämän prosessin aikana olen myös vilkuillut joitain vanhoja ideoita, joista 2-3 kenties saattaisivat olla herätettävissä henkiin. Niiden aika ei ole kuitenkaan nyt. Siellä ne lepäävät novellien hautausmaalla, jossa kaikki tarinat eivät kuitenkaan pääse ikiaikaiseen uneen. Jonain päivänä todennäköisesti kutsun niitä.

Ehkä tämä hieman selittää, miksi olen päivittänyt tätä blogiani varsin niukasti. Mutta nyt pitää mennä. Minulla on yhteisnovellin loppukohtaus kirjoitettavana.

Uusi Usva 1/2008 ilmestynyt! Mukana Tähtivaeltaja-kisassa kääntymässä käynyt novellini Albedo nolla.

Muistutettakoon myös, että Usvan blogi on muuttanut. Uusi osoite on täällä.

Omia ajatuksia luvassa tässä blogissa taas parin päivän sisällä. Vai olisiko parempi olla lupaamatta mitään?

Tällainen ikävä uutinen sattui aamukahvia juodessa silmään. Surullista, vaikka kyllähän tätä jo pelättiin odottaa.

Monet Clarken kirjoista olivat niiden ensimmäisten scifi-teosten joukossa, jotka tuli nuorempana ahmittua innolla läpi. Sillä tiellä ollaan. Vanhoja mestareita poistuu, mutta mistäs saadaan niitä uusia.

Arthur C. Clarke (1917-2008)